keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Viikon vinkki: Sanomalehtipotit




Tänä vuonna kylvin niin paljon siemeniä esikasvatukseen, että oli pakko opetella sanomalehtipottien tekeminen. Eikä se vaikeaa ollutkaan, homman pullonkaulaksi osoittautui sanomalehtien saaminen. Meille ei ilmaisjakeluita tule, ja taloyhtiön lehtiroskiksessakin oli muutama vaivainen aviisi aivan pohjalla. Muutaman tabloid-kokoisen lehden onnistuin löytämään ja ne riittivätkin.

 1. Leikkaa tabloid-kokoinen lehti taitteelta kahteen osaan.
 2. Taita sivunippu pitkittäin puoliksi.









3. Avaa taite ja leikkaa sivut pienemmäksi noin 2-3 cm päästä taitteelta. Leikkaa maalarinteipistä 5-6 cm pituisia pätkiä, ja kiinnitä esim. pöydän reunaan, josta saat ne helposti otettua.








4. Käytä n. 7-8 cm halkaisijaltaan olevaa pulloa pottien tekemiseen. Käännä taite pulloa vasten, jolloin se jää potin sisäpuolelle vahvistamaan yläreunaa. Yksinkertainen sivu riittää.







5. Kääri sanomalehti tiukasti pullon ympäri ja kiinnitä sauma maalarinteipillä. Jätä pohjaa varten n. 3-4 cm tyhjää.








6. Rutista tyhjä osa kasaan ja paina pohjaa vasten ensin kädellä.









7. Pohjaan ei saa jäädä reikää.










8. Ota pullo varovasti pois ja tule potin pohjaa tasoa vasten.









9. Täytä potti välittömästi mullalla ainakin puoliväliin ja tiivistä käsin potin ollessa tasoa vasten.








10. Kouli taimet potteihin ja täytä mullalla. Jätä kuitenkin kasteluvaraa.









11. Siirrä potit mielellään vesitiiviille reunalliselle alustalle vieri viereen. Tue potteja pohjasta, kun siirtelet niitä. Kastele potit vasta, kun ne ovat alustalla, sillä sanomalehti on melko haurasta. Alustan avulla taimet voi siirtää helposti ulos karaistumaan.


(Alusta: Ikean Kenkämatto 1,99€/kpl)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti