lauantai 16. helmikuuta 2019

Talvikylvöjä


Kaappien siivouksessa vapautui yksi iso ja matala muovilaatikko, joka oli jo osittain rikki. Oivallinen talvikylvöjä varten! Siemeninventaarion yhteydessä huomasin, että mulla olisi muutamia lajeja kuten köynnöspinaatti, jotka vaatisivat kylmäkäsittelyn itääkseen. Keräilin kokeiluun muitakin siemeniä, akileijaa, harjaneilikkaa, isotähtiputkea, purppuratulikukkaa, karhunlaukkaa ja parsakaalta. Porasin muovilaatikkoon reikiä pohjaan, kylvin siemenet ruukkuihin, ladoin ruukut laatikkoon ja laatikon peittelin lumihankeen! Siellä saavat odotella kevättä! Tänä viikonloppuna onkin uskomattoman keväinen sää, joten nämä kylvöt tuntuvat ihan oikea-aikaisilta.



Versotukset jatkuvat ikkunalaudalla, erityisen ilahduttavia ovat olleet parsakaali, retiisi ja pellava, ne ovat kasvattaneet tanakoita syötäviä. Ei jatkoon -tuomion saivat rukola ja lehtikaali, niiden versot olivat kovin hentoisia ja lakosivat helposti. Sivutuotteena on syntynyt banaanikärpäsarmeija, mitä yritän pienentää koko ajan.

Latva-artisokat koulin omiin potteihinsa kasvamaan. Tein kasvatusruukut A4-kokoisista vähän paksummista kopiopapereista, jotka eivät sovi printteriimme. Kasvatusruukkuna paperi on pelittänyt ainakin tämän ensimmäisen viikon oikein hyvin. Yllättävää kyllä, kaikki koulitut 12 tainta selvisivät koulinnasta, vaikka osa juurista katkesikin. Osa työntää jo seuraavaa lehtiparia innolla.


tiistai 5. helmikuuta 2019

Kasvis-fetajuustopihvit uunissa

Pakastimen aarteista syntyi vähähiilarisemmat kasvispihvit. Tekemiseen voi käyttää tavallisiakin vehnäjauhoja, mutta kun mantelijauhoa sattui olemaan, niin käytin sitä. Hyviä, jännän makeahkoja pihvejä tuli!

Kasvis-fetajuustopihvit uunissa (15 kpl)

200g lantturaastetta (pakaste)
200g palsternakkasosetta (pakaste)
250g porkkanarouhetta (pakaste)
3 sipulia
4 kananmunaa
1,5dl mantelijauhoa
200g Apetina-fetajuustoa
2tl suolaa
1tl timjamia
ripaus juustokuminaa

1. Pilko sipulit pieniksi ja fetajuusto kuutioiksi.
2. Sekoita ainekset keskenään.
3. Nostele leivinpaperilla päällystetylle pellille kasoja ja tasoita pihvin muotoon.
4. Paista 200C noin 20min, kunnes saavat vähän väriä.

Tarjoile vaikkapa versojen ja tonnikalapullien kanssa.