lauantai 4. heinäkuuta 2020

Puutarha-Peppinä

Helmikuussa ostin viisi metriä halpaa lakanakangasta, koronan varalta, varmuuden vuoksi. Tilanne ei mennyt siihen, että olisi pitänyt väsätä jonkinlainen kaikenpeittävä burkha kauppareissuja varten, joten nyt on sitten harjoituskangasta kaikenlaisiin muihin kokeellisiin projekteihin. Kuten Peppi-essumekon kaavoittamiseen. Lisäksi olin kauan hillonnut keväänvihreää trikookangasta kaapin perukoilla, joka nyt pääsi leikeltäväksi.

Käytettävissä oli 1,1m 140cm leveätä trikoota ja tällä piti tulla toimeen. Leikkasin vastaavan suuruisen palan lakanakankaasta. Pinterestistä löysin suuntaa antavia kaavoja ja mittoja. Ensin tietty mittailin oman kroppani mittasuhteita. Kaavan kannalta oleellisin mitta lienee rinnanympärys, joka sekään ei ole kovin tärkeä, koska essu on takaa auki. Hahmottelin kaavapaperille ensimmäisen version, johon käytin koko kankaan leveyden. Ja sitten vain pokkana leikkasin lakanakankaasta yhden yhtenäisen essukappaleen, jonka olkapäät yhdistin ristiin. Ei tullut huono, vaikkakin jouduin lyhyentämään sekä miehustan että selänpuolen olkaimien pituutta. Ja sitten sama juttu päälikankaalle. Hihei, oikeat puolet vastakkain, ompelu, kääntö, tikkaukset, taskut ja - menoksi.

Sisäinen Peppi Pitkätossuni kieltämättä tykkää tästä essusta, se päällä on kiva istuskella palstalla työkalulaatikon päällä jalkoja heiluttelemassa. Kumpparit jalassa tietty. Ja hiukset saparoleteillä. Välillä voi kitkeä muutaman rikkaruohon.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti