sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Taimien siirto ravinneliuokseen

Salaatin, basilikan ja timjamin siemenet itivät kivivillassa 2-3 päivän päästä, ja jo viikon kohdalla taimet olivat siirtokunnossa varsinaiseen vesiviljelyyn. Hennot taimet olivat 1-3cm mittaisia ja juurenhaiveniakin näkyi. Pistokkaina istutetuille mintuille kävi huonosti, juurtumisen sijaan varret mätänivät.

Leikkasin istuinalustasta eli solumuovista lasipurkin suuaukkoa suuremman neliön, ja poistin keskeltä verkkoruukun halkaisijaa muutaman millin pienemmän ympyrän. Näin verkkoruukku saatiin istumaan napakasti alustassa ja estettyä sen uppoaminen lasipurkkiin. Olin ostanut passiiviseen vesiviljelyyn sopivaa ravinneliuosta, joka sisältää typen, fosforin ja kaliumin lisäksi myös muutamia mikroravinteita. Liuos vaikuttaa riittoisalta, annosteluohjeen mukaan sitä lisätään 7 ml/L. Tein laimennetun liuoksen tavalliseen vesijohtoveteen. pH:n pitäisi asettua pH 6 kieppeille, mutta en sitä lähtenyt tarkistamaan. Täytin lasipurkin ravinneliuoksella niin, että nestepinta ulottui puoli senttiä verkkoruukun pohjaa korkeammalle. Ja sitten pikkutaimikuutio paikalleen ja purkki kasvivalon alle! Laitan myöhemmin, kun taimet ovat vähän vahvistuneet, vielä lekasoraa taimien ympärille tukemaan ja estämään valon pääsyn nesteeseen. Purkissa olevan liuoksen on tarkoitus riittää koko "kasvukaudeksi" eli kasvit kasvattavan pidemmät juuret sitä myöden kun nestepinta alenee. Pinnan aletessa purkkiin syntyy lisää ilmatilaa ja siten myös hapen riittävä saanti mahdollistuu.

Salaatti-, basilika- ja timjamikokelaat ovat nyt siis aloittaneet kasvu-uransa. Neljän viikon päästä pitäisi olla jo jotain syötävääkin. Kovin ovat heiveröisiä taimet vielä, ja jännityksellä seuraan, miten ne selviävät siirrosta. Jätin toiset taimet vielä odottelemaan ja kasvamaan, ja jos näille käy köpelösti, korvaustaimet on onneksi olemassa. Laitoin jo seuraaviakin lajeja kokeiluun, nimittäin rucolaa, korianteria ja paksoita. Erityisesti rucolan ja paksoin viihtyminen vesiviljelyssä olisi toivottavaa, sillä viime kesänä niiden viljely avomaalla vaikutti aika toivottomalta öttiäisten takia. Ja kuitenkin niitäkin olisi kiva syödä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti