keskiviikko 14. elokuuta 2019

Korjuupuuhia

Tällä viikolla saatiin pitkästä aikaa vettä vähän reippaammin. Viimeksi kunnon sateita on tullut heinäkuun alkupuolella, joten aika kuiva on ollut tämäkin kesä. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa helteineen saivat taas tarhurin kastelemaan ahkerasti viljelyksiä. Melko hyvin siellä on pärjäilty, ainoastaan itusilmuista kasvatetut valkosipulit ovat melkein kaikki kuihtuneet pois.

Vadelmasato on tänäkin vuonna ollut erittäin runsas, eikä loppua näy. Uusia pakasterasioita on jouduttu ostamaan, ja tilan säästön takia osa on pakastettu soseena. Aamiaissmoothieita siis tiedossa talven mittaan! Pakkaseen on päätynyt myös ryöpättyä uudenseelanninpinaattia. Ehkä sitäkin voi livauttaa pirtelön joukkoon.

Elokuun alussa sipulit alkoivat roikottaa varsiaan sen näköisinä, että päätin nostaa niistä suurimman osan jo pois kuivumaan. Pienimmät jätin vielä kasvamaan. Herneetkin alkoivat kellastua, joten keräsin viimeiset palot ja leikkasin varret poikki parin-kolmen lehtiparin jälkeen. Katsotaan jaksavatko tehdä toista satoa vielä, jos kelejä riittää. Myös perunanvarret kellastuivat, mutta niillä syy taisi olla rutto. Jussissa ilmiö oli voimakkaampi, Rosamundan maanpäällinen kasvusto näyttää vieläkin melko hyvältä. Leikkasin siis Jussin varret pois, ja nostin pari vartta. Kaunista, puhdasta soikeanpyöreää perunaahan siellä!

Nyt kun penkkeihin alkaa sadonkorjuun myötä tulla uutta tilaa, kylvin aukkoihin tavallista pinaattia, retiisiä, korianteria ja tilliä. Pinaatti on keväällä kylvettynä ruvennut aina kukkimaan, joten myöhensin kylvöä reilusti. Retiisit maistuvat myös syksyllä, eivätkä pelkästään varhain keväällä. Kevätkylvetyt korianteri ja tilli äityivät myös tekemään siemeniä ennen kuin ehdin lehtiä mihinkään käyttämään. Tilliä toki kuivasin, ja olipahan aika tymäkät tuoksut lähistöllä. Korianterista saisi jo kerätä siemeniä jos haluaisi.

Porkkanat ovat sormen paksuisia, kyssäkaalet kananmunan kokoisia, lantut nyrkin kokoisia, härkäpavut meheviä ja isoja. Nyt on hyvä aika siirtyä hetkeksi kasvisruokamoodiin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti