torstai 4. huhtikuuta 2019

Maa-artisokkakeitto

Kevät etenee hurjaa vauhtia nyt kun on alkuun päässyt. Käväisin palstalla viemässä uudet kottikärryt sinne, ja samalla tsekkailin tilannetta. Raparperi oli jo herännyt ja marjapensaiden silmut pullistelivat. Maa oli lumesta paljas ja routakin jo pinnalta häipynyt. Maa-artisokan mukuloiden kaivaminen penkistä onnistui helposti. Tänä vuonna mukulat olivat sopivan kokoisia, kahdesta varresta tuli kilon verran kuorittua keittoainesta. Päätin siis järjestää juhlat suolistobakteereille, ne kun tykkäävät käyttää maa-artisokan sisältämää inuliinia ravinnokseen. Lopputuotteena syntyy ihmisen kannalta ei-niin-mukavaa kaasua, joka saattaa aiheuttaa ikäviä vatsanväänteitä. Kovin usein keittoa ei tämän vuoksi tule syötyä, vaikka se maultaan on herkullista. Erityisesti maitohappobakteerit tykkäävät inuliinista, ja olenkin joskus miettinyt mitä siitä seuraisi, jos ottaisi maitohappobakteeritabletin ja maa-artisokkakeittoa niille evääksi. Vielä en ole uskaltanut kokeilla.

Maa-artisokkakeitto

1 kg kuorittuja maa-artisokkia
500 g perunaa
2 sipulia
1 L vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
2 dl ruokakermaa

1. Kuori maa-artisokat ja laita kylmään veteen odottamaan.
2. Kuori myös perunat ja sipuli ja lohko ne maa-artisokkien joukkoon. Lisää kasvisliemikuutiot.
3. Keitä noin 20-30 minuuttia, kunnes maa-artisokat ja perunat ovat kypsiä.
4. Soseuta kermaiseksi sauvasekoittimella.
5. Mausta suolalla ja valkopippurilla, lisää kerma.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti