maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pyryttää!

Lumiselta näyttää alkava huhtikuu. Eipä oikein uskoisi, että kuukauden päästä saatetaan jo kuopsutella maata viljelypalstalla. Vilkkain esikasvatusaika alkaa olla käsillä, vaikka minulla ikkunalaudoilla on jo ollut muutamia taimia sinnittelemässä pidempäänkin. Aika vaatimatonta edistyminen on ollut kuitenkin, johtuneeko kenties epätasaisesta kastelusta? Myös nimeltämainitsematon nelijalkainen on käynyt "hoitamassa" kasveja, ja muotopuolisuus on perua tästä.

Vesiviljelykokeilu ei ole sujunut myöskään odotusten mukaisesti. Helmikuussa alkuun laitetut timjami ja basilika ovat edelleen hengissä, mutta aika hidasta kasvu on ollut. Nämä kasvit ovat selvinneet, koska pystyivät puskemaan juurensa kivivillan läpi suoraan ravinneliuokseen. Kissat ovat kurittaneet myös näitä viljelmiä, pariin kertaan lattialla on ollut lätäkkö, kun purkki on vedetty lattialle. Ei hyvä. Kevyet purnukat eivät siis kelpaa tähän hommaan. Lekasora on aivan liian kiinnostavaa kissojen mielestä, mutta poiskaan peittävää kerrosta ei voi jättää, sillä sitten kiinnostaa pohjalla välkkyvä vesi. Täytyy siis vielä kehittää systeemiä. Kaupan salaattien jatkokasvatusta en ole vielä kokeillut.

Viime viikonloppuna karsimme omenapuuta aika reippaasti ja leikkasimme norjanangervoaidan alas. Aika kasa risuja odottaa takapihalla siirtoa viljelypalstalle. Norjanangervoista tulee hyvä hapetuskerros kompostiin ja omenapuunoksat päätyvät tukikepeiksi. Kaikki hyödynnetään siis.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti