lauantai 16. tammikuuta 2021

Kamomillapullat

Kuivattuja yrttejä voi käyttää muuhunkin kuin teen valmistukseen. Tänään tein pullia käyttäen kamomillateetä taikinanesteenä ja kehäkukan terälehtiä värisattumina. Maku oli näissä melko mieto.

 Kamomillapullat (n. 20 kpl)

0,5 l kiehuvaa vettä
2,5 rkl kuivattuja kamomillan kukintoja
1 rkl kuivattuja kehäkukan terälehtiä
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 muna
2 pussia kuivahiivaa
5 dl + 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna

Päälle:
voita
kananmuna voiteluun
hieno- tai raesokeria

1. Kaada 0,5 l kiehuvaa vettä kamomillan kukintojen päälle ja anna jäähtyä n. +42 asteiseksi. Nestettä ei tarvitse siivilöidä.
2. Lisää sokeri, suola ja muna ja kehäkukan terälehdet.
3. Mittaa 5 dl vehnäjauhoja ja lisää kuivahiivat siihen. Lisää jauhot ja hiivat taikinaan, sekoita, ja anna seistä n. 10min.
4. Lisää loput jauhoista, alusta hyvin sitkon muodostumiseksi.
5. Lisää sulatettu voi ja alusta vielä vähän.
6. Anna kohota n. tunnin verran.
7. Pyörittele taikina pikkupulliksi ja anna kohota.
8. Paina pullien keskelle kolo, laita koloon voisilmä, voitele kananmunalla ja ripottele sokeria päälle.
9. Paista +200 asteessa, noin 10 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti