maanantai 19. marraskuuta 2018

Minttumokkapalat

Tein inventaarion kuivakaappeihin, ja huomasin, että minttuja oli tullut kuivailtua aika paljon. Kuivattuja yrttejä voisi varmaan aivan hyvin käyttää leivonnassa. Teinpä sitten mokkapaloja ja ryyditin taikinaa kuivatulla mintulla. Kivasti maistui minttusuklaalta!

Minttumokkapalat (pellillinen)

3 munaa
2 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaota
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
1,5 rkl hienonnettua kuivattua piparminttu-viherminttusekoitusta
1,5 dl maitoa
150 g voita

Kuorrute:
50 g voita
2 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3-4 dl tomusokeria

1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta, maitoa ja sulatettua voita, ja sekoita varovasti.
4. Laita leivinpaperi pellille, voitele se ja levitä taikina levyksi.
5. Paista pohjaa 12 minuuttia ja anna jäähtyä ennen kuorrutteen levitystä.
6. Sulata kuorrutuksen rasva ja sekoita muut aineet siihen.
7. Levitä jäähtyneelle pohjalle ja koristele halutessasi esim. kookoshiutaleilla tai nonparelleilla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti