keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Viikon vinkki: Maanäytteen otto

Päätimme tehdä maa-analyysit palstamme molemmista puolista. Toinen puoli kalkittiin viime syksynä, toista ei. Kyllähän se kasvussa näkyi, tosin kalkitsematon puoli sai myös vähemmän lannoitetta. Savivoittoistahan maa on molemmissa, siitä on tullut varmistus jo moneen kertaan, erityisesti sadesäällä kasvimaalla vieraillessa.


Tietysti kiinnostaa myös, onko maan ravinnetilanne millainen ja pH sellainen, että kasvit pystyvät ravinteet käyttämään. Maanäyteanalyyseja tekeviä laitoksia löytyi montakin, päädyin tällä kertaa kokeilemaan viljavuuspalvelua (www.viljavuuspalvelu.fi). Heidän tekemäänsä perustutkimukseen kuuluu maalaji, multavuus, pH, johtoluku, Ca, K, P, Mg, S ja laskennallinen kationinvaihtokapasiteetti. Näillä tiedoilla pötkii jo pitkälle. Kotipuutarha-analyysissa olisi ollut lisäksi nitraattityppikin, mutta typpitasot ehtivät kevääseen mennessä tippumaan, joten en maksa sen määrityksestä. Sen sijaan tilasin boorimäärityksen, joka kiinnostaa erityisesti mansikkamaan kannalta. Viljavuuspalvelun sivuilla tilauksen pystyy tekemään sähköisesti, ja tilauslomake printataan lähetykseen mukaan.

Näytteenottoa varten varustauduin ottamalla toteutuneesta viljelysuunnitelmasta kopion ja merkitsemällä siihen osanäytteiden ottopaikat. Lisäksi otin mukaan kaksi numeroitua raejuustopurkkia. Kotipuutarha-analyysit neuvottiin lähettämään muovipussissa, mutta koska itse tilasin perustutkimuksen, laitoin näytteet rasioihin.











Näytteenottokairaa mulla ei ollut, mutta sen sijaan seiväskaira löytyi. Lapiollakin homma olisi hoitunut. Pääasia on, että osanäytteet ovat samankokoisia.















Osanäytteeseen otin 20 cm maata eli kasvusyvyyden verran. Jankkoa ei kannata ottaa mukaan, se vääristää tuloksia. Otin näytteet penkeistä, sillä pidän käytävät vakiopaikoilla ja teen maanparannusta vain penkkeihin.














Sekoitin kymmenen osanäytettä sangossa ja täytin rasian täyteen. Ja sitten sama palstan toiselle puolelle. Rasiat pakettiin, paketti postiin ja sitten odottelemaan tuloksia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti