Varustauduin korilla ja kumppareilla, ja kävin keräämässä pihlajan, ahomansikan, mustikan, koivun ja vadelman lehtiä lähimetsästä. Valitettavasti myös siitepölyaika oli käsillä, joten jouduin huuhtelemaan lehdet juoksevan veden alla ennen kuivausta. Pihlajan, vadelman ja ahomansikan lehdet hieroin käsien välissä palloksi ja laitoin lasipurkkiin lämpimään vesihauteeseen hiestymään yöksi. Aika aromikas tuoksu niistä levisi, kun levittelin niitä tarjottimelle seuraavana aamuna. Kuivuttuaan sekoittelen niistä teeseoksia!
Myös kasvimaalla itsekylväytyneet kamomillat olisivat jo keräyskypsiä, mutta kaapista löytyy vielä niin paljon vanhaakin, että keräsin kukintoja vain vähän tänä vuonna. Silmäniloa niistä on kuitenkin paljon, ovat olleet ensimmäisten joukossa kukkimassa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti