Koska varastointitilani ovat kovin rajalliset, lanttukin täytyy säilöä jotenkin. Pakastus on sille se ainoa keino, joten laitoin mandoliinin laulamaan. Suikaloin raakaa lanttua sekä hienoksi että karkeaksi suikaleeksi. Ei ollut kovin helppoa, sillä lantut olivat melko kovia. Osan pilkoin kuutioiksi ja kiehautin muutaman minuutin, ja sitten ryöpättynä pakkaseen. Lanttusose on listalla seuraavaksi. Ja lisäksi lanttua päätyy kasvissuikalesekoitukseen yhdessä porkkanan, palsternakan, sipulin ja maa-artisokan kanssa. Taitaapi olla aika paljon erilaisia kasvisruokia tiedossa talven mittaan.
Tarinoita palstaviljelyn iloista ja suruista, sadon jalostamisesta ruoaksi ja satunnunnaisesti muista teemaan liittyvistä aiheista.
sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Sadon säilöntää: lanttu
Tänä kesänä muhkeimmat maanpäälliset kasvustot teki lantturivistö. Myös juureen kehittyi mukavan kokoisia lantunpäitä. Syksyä kohden lehdistä tuli yhä reikäisempiä ja reikäisempiä, mutta eipä se tuntunut haittaavan. Liekö maa ollut kuivan kesän takia kovaa, mutta lantusta melkein yksi kolmasosa kasvoi maan pinnalla, loput maan sisässä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kasvatan lanttuja, joten en tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Sadonkorjuun aloitin elokuun lopulla vähän kerrallaan.
Koska varastointitilani ovat kovin rajalliset, lanttukin täytyy säilöä jotenkin. Pakastus on sille se ainoa keino, joten laitoin mandoliinin laulamaan. Suikaloin raakaa lanttua sekä hienoksi että karkeaksi suikaleeksi. Ei ollut kovin helppoa, sillä lantut olivat melko kovia. Osan pilkoin kuutioiksi ja kiehautin muutaman minuutin, ja sitten ryöpättynä pakkaseen. Lanttusose on listalla seuraavaksi. Ja lisäksi lanttua päätyy kasvissuikalesekoitukseen yhdessä porkkanan, palsternakan, sipulin ja maa-artisokan kanssa. Taitaapi olla aika paljon erilaisia kasvisruokia tiedossa talven mittaan.
Koska varastointitilani ovat kovin rajalliset, lanttukin täytyy säilöä jotenkin. Pakastus on sille se ainoa keino, joten laitoin mandoliinin laulamaan. Suikaloin raakaa lanttua sekä hienoksi että karkeaksi suikaleeksi. Ei ollut kovin helppoa, sillä lantut olivat melko kovia. Osan pilkoin kuutioiksi ja kiehautin muutaman minuutin, ja sitten ryöpättynä pakkaseen. Lanttusose on listalla seuraavaksi. Ja lisäksi lanttua päätyy kasvissuikalesekoitukseen yhdessä porkkanan, palsternakan, sipulin ja maa-artisokan kanssa. Taitaapi olla aika paljon erilaisia kasvisruokia tiedossa talven mittaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti