Kasvimaallani on paljon erilaisia rikkakasveja, vaikka teinkin ahkeraa perkausta syksyllä ja keväällä. Juolavehnää onkin varsin vähän näkynyt, mutta siemenkasvit rehottavat. Nyt täytyy pitää varansa, etteivät rikkaruohot pääse tukahduttamaan viljelykasveja. Viljelyalaa on mulla sen verran paljon, että täydellisen rikatonta siitä on turha yrittää saada. Aikamoinen lajikirjo penkeistä löytyy ja tässä tosiaan vasta osa.
Peltohatikka
Peltohatikka on kasvimaani yleisin rikkakasvi. Pienenä se muistuttaa vähän porkkanantainta tai havukasvin tainta. Siitä kasvaa nopeasti suuri ja tuuhea. Se myös kukkii pienin valkoisin kukin. Se on siitä kiva rikka, että se on helppo kitkeä ja ne poistamalla penkistä tulee heti siistimpi. Peltohatikka viihtyy happamassa maassa, joten niiden esiintyvyyden perusteella kalkkia olisi syytä lisätä aika reippaasti syksyllä.
Pelto-orvokki
Pelto-orvokki on toisaalta kiva pikku kukka, mutta rikkakasvina sen taimia tuntuu riittävän ja riittävän. Siemenpankki tämän kasvin osalta tuntuu olevan myös melko suuri ja yritänkin poistaa kasvit mahdollisimman nopeasti, ettei se ehtisi kukkimaan ja siementämään lisää.
Jauhosavikka (eli jauhopää)
Jauhosavikkaakin kasvaa siellä täällä, sekin on onneksi helppo perattava. Isoksi ja kukkimaan sitä ei kannata päästää, sillä sen siementen itävyys säilyy vuosia.
Pillike (eli pilliäinen)
Pillike on helppo tunnistaa karvaisesta olemuksesta. Niitä kasvaa maalla siellä täällä, ja ne olisi hyvä kitkeä jo pieninä pois.
Apila
Apila on periaatteessa hyödyllinen typenkerääjäkasvi, mutta olen nekin penkeistä pois perannut. Myös niitä tuntuu riittävän ja riittävän. Niillä on pieniksi kasveiksi pitkät juuret. Huomasin, että niiden poisto juurineen on helpointa sateen jälkeen, kun maa on pehmeämpää.
Savijäkkärä
Savijäkkärä pitää happamasta maasta, ja tätäkin harmahtavaa kasvia maalta löytyy melko paljon. Se jää melko matalaksi, mutta yksi kasvi voi olla hyvinkin leveä ja viedä näin viljelykasveilta elintilaa. Helppo kitkeä.
Siankärsämö
Siankärsämöä ei kovin paljoa maalla näy, ja hyvä niin, sillä se on monivuotinen. Se kukkii vasta kolmantena vuonna, mutta siitä huolimatta helpointa siitä on päästä eroon, kun kasvit perkaa pois jo pieninä.
Ahosuolaheinä
Ahosuolaheinä ei ole kovin yleinen kasvimaallani, vain muutamia tuppaita on tullut vastaan. Se on monivuotinen, joten sekin kannattaa kitkeä nopeasti pois.
Lähteet:
Matti Erkamo, Kasvinsuojeluseura (2015): Uusi rikkakasviopas. Pelto, puutarha, taimistot
Kuvat omia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti