sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Syyskylvöjen aika

Kristallipalloni kertoi, että talvi on tulossa noin kuuden viikon kuluttua. On siis aika istuttaa talvivalkosipulit! Ostin neljä mehevää valkosipulia Syysmatin markkinoilta ja olen niitä pyöritellyt siitä asti. Syksy on ollut lämmin, joten en ole uskaltanut niitä aiemmin maahan laittaa. Tarkoitus kun olisi, että kynnet vain juurtuvat, mutta eivät ala kasvaa. Aiemmin syksyllä olin jo perannut ja kääntänyt penkin ja lannoittanut sen hevosenlannalla. Vettä on tullut riittävästi, joten maa oli kosteaa. Eli kynnet riveihin ja multaa niskaan. Kokeilunomaisesti kylvin myös kuivattamiani itusilmuja hajakylvönä. Tarkoitus olisi saada niistä kasvatettua valkosipulipehko, josta voisi hakea varsia esim. salaatteihin.

Kiertelin myös puutarhaliikkeissä etsimässä pasternakan siemeniä, mutta olin auttamattomasti myöhässä, siemenstandit oli jo kerätty pois. Verkkokaupasta onneksi vielä sai, ja tilaukseen meni palsternakan lisäksi myös kehäkukkaa ja kevätsipulia. Palsternakat hyötyvät tosi paljon syyskylvöstä, joten ne kylvän heti kun tulevat. Kehäkukkaa en ole aikaisemmin syyskylvänyt, mutta nyt ajattelin kokeilla. Kevätsipulia ajattelin kasvatella ikkunalaudalla, ehkä sitten joskus tammi-helmikuussa. 

Syystyöt olen jo tehnyt, muutaman penkin kunnostuksen jätin keväälle. Kävin läheiseltä tallilta hakemassa monta säkillistä hevosenlantaa. Jos ei tulevana vuonna kasvu roihahda, niin ei sitten millään. Tein vähän arkkitehtuurimuutoksia kasvimaalleni, ja olen niin innoissani odottamassa ensi kevättä. Vähän kuin olisi vaihtanut huonekalujen paikkaa huushollissa, sama virkistävä tunne. Viljelysuunnitelmaakin jo alustavasti piirtelin. Kiva, kun on mitä odottaa!




tiistai 3. syyskuuta 2024

Vuonna 24 - paljon on aikaa siis

 …siitä kun viimeksi kirjoittelin palstan kuulumisia. Viljelty on tänäkin vuonna, mutta vähemmällä panostuksella. Sadonkorjuu alkaa olla lopuillaan, paras sato on tullut vadelmista ja kesäkurpitsasta. Muutamat porkkanat ja punajuuret odottavat nostamista ja syömistä, ja lehtikaalitkin pitäisi saattaa pakkaseen. Kasvit eivät mitenkään rehevästi kasvaneet, sillä yritin pärjätä pelkällä kastelulannoitteella.

Muutamat penkit kylvin tietoisesti silmäniloksi ja pörriäisten temmellyskentäksi. Oli hunajakukkaa, ruiskaunokkia, maloppia ja kesäkukkasekoitusta. Sekä iki-ihania daalioita. 

Iloa on tuottanut myös lavakauluksen päälle hankkimani pieni muovikasvihuone. Sen tropiikkiolosuhteissa on tänä kesänä kasvanut kirsikkatomaatteja ja suippopaprikoita. Tomaatteja on voinut jo napostella, mutta paprikoiden kohtaloa joutuu jännittämään, en tiedä ehtivätkö kypsiksi ennen hallan tuloa.

Sienipeti on viettänyt hiljaiseloa. Rihmasto ei ilmeisestikään talvehtinut ja pellettipeti on kasvanut pelkkää voikukkaa koko kesän. Pieni pettymys, mutta saahan vinokasrihmastoa ja sen ruokaa ostettua lisää. Hyviä sieniä olivat, ensi vuonna uusi yritys!

Marjapuskista valkoherukat kunnostautuivat jopa niin paljon, että sain litran verran marjoja pakkaseen. Kahdeksan vuotta siinä meni ennen kuin kunnon sadon tuotti. Myös marja-aroniassa on marjoja sen verran, että hyytelön tekoon kannattaa ryhtyä. Viime syksynä istutin myös vaaleanpunaherukan palstalle, kaikkea sitä kehitetäänkin! Ihan hyvältä nekin marjat maistuivat.

Ihan hyvä palstailuvuosi siis tämäkin, paljon on kasteltu, paljon on kitketty ja paljon on nautittu. Ensi vuonna taas, uusin kujein!